keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Blogikriisi vol. 2

Kriiseilen nyt vähän lisää, osittain jatkona lähes vuosi sitten kirjoittamaani kirjoitukseen täällä: http://mestaripiirros9.blogspot.fi/2015_01_01_archive.html
Tällä hetkellä suunta on hukassa, mitä blogiltani haluan ja miten sen kanssa jatkan.

Alunperin lähdin kirjoittamaan tarinaa naisparista, joka valmistautuu vanhemmuuteen. Luin muiden naisparien blogeja ennen kaikkea etsiäkseni tietoa hoidoista, niiden etenemisestä ja lopulta (yleensä) onnistumisesta. Valtaosa naispareista onnistui nopeasti. Ja niin kuin sanottu, tässä vaiheessa matkaa joidenkin kokemat viisi inseminaatiohoitoa tuntui mielestäni loputtoman pitkältä ja kiviseltä matkalta. Pah. So little did I know.

Kun aloitin kirjoittamaan blogiani, odotin oikeasti että pääsisin pian tositoimiin kertomaan siitä itse odotuksesta. En missään vaiheessa ajatellut, että kirjoittaisin lapsettomuudesta, koska eihän sitä pitänyt tiellemme tulla. Tuli kuitenkin. Ja nyt en todellakaan tiedä mistä kirjoittaa. Jos lähden kirjoittamaan kaikista meidän yrityksistä samaan tapaan kuin kirjoitin seitsemästä ensimmäisestä klinikkainssistä, en pysty välttämään sitä masentavaa jatkumoa negatiivisten testien kohdalla. Toivo. Pettymys. Toivo. Pettymys. Väärä ajoitus. Pettymys. Toivo. Toivo. Toivo. Joka tottakai on siellä yhä, aina, joka kuukausi kun on jotain yritetty.

Kun ymmärsin, ettei me kuuluta siihen enemmistöön, joka onnistuu muutaman inseminaatiohoidon seurauksena, ymmärsin, että on myös tärkeää näyttää tätä ei-niin-valoisaakin puolta raskaudesta haaveileville. Että aina ei vain heti onnistu. Ja sekin on ihan ok, vaikkei olekaan. Meitä muitakin on! Itseäni ahdistaa vieläkin aivan suunnattomasti kaikki ne kommentit, että valtaosa naispareista onnistuu kolmen inseminaatiohoidon seurauksena. NO KAIKKI EI ONNISTU JA PISTE.
Tai että lähetään neuvomaan että se ja se lääkäri on sanonut että sitten heti koeputkihoitoihin tuost nua vaan kun on pari inssiä kokeiltu! Se ei vaan mene niin. Se on monelle, itseni mukaan lukien, iso henkinen asia siirtyä kevyistä hoidoista raskaampiin. Erityisesti, kun klinikka sijaitsee monen tunnin ajomatkan päästä kotoa ja kustannukset pistää pään pyörälle. Tuloksiltaan parempi hoito se on, ehdottomasti. Mutta ei välttämättä kaikille sekään tuota tulosta tai edes toivottua määrää kerättyjä, jakaantuneita ja siirrettäviä munasoluja. Monille IVF/Icsi on ratkaisu, tie onneen. Osalla se on vasta alku uudelle pitkälle matkalle.

Voisin myös kirjoittaa lapsetomuudesta sen kipuineen ja ärsytyksineen. Se miten kovasti ottaa päähän se, kun joku onnistuu ensimmäisellä yrittämällä. Tai toisella tai kolmannella. Ja miten aina löytyy joku uusi tarina siitä, miten henkilö, joka ei edes tiennyt voivansa tulla raskaaksi, raskautuu. Tai miten voikaan olla mahdollista että maailmassa on myös tarinoita kuin sarjassa "Oho, olen raskaana" (elättäen aina myös sitä omaa pientä mahdollisuutta että seuraava vatsakipuni onkin tosiasiassa synnytys. En vain ole tajunnut olevani raskaana).

Ja kirjoittaa huomioistani siitä, miten naisparien blogit muuttuvat yksitellen odotusblogeiksi. Tulee uusi blogi - ja uusi pelko - nyt ne menee nuokin edelle. Ja siinä koettaa itse sisäisesti kirkua naama punaisena että "Ikskyysmii, mulla oli seuraava vuoronumero, nyt kuulkaa etuilitte rajusti". Ei maha. Siellä kasvaa jo kovaa vauhtia toisen maha, jonkun, joka on yrittänyt vasta niin paljon vähemmän aikaa.

Ja samalla on kuitenkin tärkeää olla myös iloinen muiden puolesta, ettei kaikki joudu käymään läpi samaa pitkää matkaa. Ja muistaa, että ainiin, onko tämä meidän matka tosiaan ollut edes vielä pitkä, on myös monia monia joiden vuoronumeroa on etuiltu jo vuosia aimmin. Täytyy muistaa onnitella voittajia. Ymmärrättekö, että saitte juuri lotossa seitsemän oikein, tuplauksella? Lapsi on elämän kaunis ihme. Ja toisen lapsi ei ole multa pois. Ja tämähän oli myös mun blogin alkuperäinen tarkoitus, päämäärä, päästä kirjoittamaan yhdestä tai ehkä muutamasta hoidosta ennen sitä toivottua plussatestiä, ja kertoa millaista se odotus on. VAUVAN odotus, ei raskauden.
Ja toivon, että kun joskus pääsen siitä ihmeestä kertomaan, ihmiset ovat puolestani iloisia, ei katkeria.

En tiedä kirjoittaako toivosta vai epätoivosta. Ehkä ihan muista asioista? Mutta kun kuitenkin haluan olla anonyymisti täällä blogini takana, rajoittaa se tätä "muuta" hieman.

Ehkä odotan odotusta, ja palaan jos ja toivottavasti KUN vihdoin saamme ne kauan kaivatut kaksi viivaa testiin?

Edelleen koen kuitenkin tärkeänä antaa (anonyymit) kasvot myös niille odottajille, joilla kaikki ei menekään nopealla laukalla eteenpäin. Tällaisia blogeja on tärkeä olla myös sateenkaaripuolella. Mm, Vaaleanpunainen pirtelöhuurre (http://juulianna.vuodatus.net/), kiitos että kirjoitat, vaikka et säännöllisesti kerran viikossa kirjoittaisikaan. Te olette joutuneet odottamaan jo ihan liian kauan, ja toivon teille pikaista onnistumista! Silti tämä on ollut yksi niistä harvoista blogeista joita olen seurannut alusta saakka ja saanut nähdä myös sen puolen, ettei kaikki mene aina ihan niin kuin toivoo, ja sillä aikataululla kun toivoo. Tällä hetkellä on ekaa kertaa pitkään aikaan on myös paljon oikeasti niitä kirjoittajia, joilla ei välttämättä olekaan ihan heti se toivottu tulos tikkuun pamahtanut ja elämä jatkuu, yritys jatkuu kaikesta huolimatta. Enempää lannistumatta ja masentumatta. Hyvä niin! Luen myös kauniita ja sydäntäriipiviä tarinoita heteropareista, joille mitkään hoidot eivät meinaa tuottaa tulosta ja se on niin väärin! Ne nallekarkit ovat taas hyppineet omatoimisesti minne sattuu.

Hyvät lukijat, te, jotka olette jaksaneet matkassa pysyä, joko uskollisesti koko ajan tai satunnaisesti silloin tällöin. Otan myös mielelläni teidän kommentteja vastaan. Tällaisessa "välitilassa", mitä te haluaisitte lukea, mitä kuulla? Vai onko kaikki jo sanottu? Mikä kirjoituksissa ahdistaa, mikä luo toivoa?

Tietoisesti olen myös päättänyt olla antamatta lapsiasialle liikaa valtaa, elämässä on myös muuta. Paljon kaikkea hyvää muuta. Ja kyllä, niille jotka asiaa miettii. Jos meidän koti-inssit eivät tuota toivottua tulosta, jossain vaiheessa, luultavasti jo ensi vuonna, tie vie takaisin klinikalle järeimpiin hoitoihin. Mutta ei vielä. Nyt mennään vielä päivää kerrallaan "luomuihme", Mestaripiirroksemme, toiveissa. :)

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!


torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua...

... Ja onnellista, hyvää uutta vuotta 2016! Olkoon se hyvä ja kaunis vuosi.

<3